torstai 5. syyskuuta 2013

Neulan alta: Mixattua paitatehtaalta ja lämmikettä päiväkotiin

Jo keväällä aloitettu paitatehtailu jatkui kesän mittaan, suurin osa edelleen mix and match -tyylillä. Nämäkin valmistuivat jo kesällä ja jopa kuvattiin heti. Kokoluokka jälleen reilu, jotta eivät jää heti pieniksi. Kaverit venyvät käsittämätöntä tahtia, tuntuivat kesänkin aikana saavan monta senttiä pituutta :)


 
Supersankari -paita. Kangas oli itsessään niin kivaa, ettei tarvinnut kuin palan turkoosia resoria pääntielle. Jokaisessa pienessä pojassa on sisällä pieni supersankari :) Farkut Kappahl:n alesta, vaikka kuinka on pillit niin silti sai kiskoa vyötärön kiristyskuminauhan niin tiukalle kuin sai..


Jäätiikeriä t-paitana, mixattuna mustavalkoraita hihoihin ja turkoosiin takakappaleeseen.


Jäätiikeriä pitkähihaisena, mixattuna turkoosi/turkoositähti tuplahihoihin ja turkoosiin takakappaleeseen samoin kuin t-paidassakin.
 

Apinaa mixattuna vain limeen ja kaveriksi limet velourhousut - jonka väriä kuva vääristää pahasti..-.


Ritaria mixattuna limeen pilveen ja tähteen, takakappale samaa limeä kuin apina paidassa.




Kesä, pojat, uudet paidat, nurmikko ja pallot - siitä oli tämä kesäinen päivä tehty :)














Syksyisempänä lisäyksenä joukkoon hupparit päiväkotiin pihatouhuihin. Kangas oli jo joutumassa poistoon, kun ei vain miellyttänyt yhtään silmään, liikaa pientä kuviota. Myllätessäni kangaskaappia etsiessäni sopivaa kangasta huppareihin sattui tämän käteen ja loppujen lopuksi lopputuloskin oli ihan kiva. Huppari on kaksinkertaista collegea, sisäpuoli ommeltu niin että kankaan pehmeäksi nukattu nurjapuoli on ihoa vasten. Helman resori oli hieman mielenkiintoinen ommella saumurilla, kun ommeltavana oli kaksi kerrosta paksuhkoa collegea ja kaksinkerroin oleva resori. Näistä tuli mukavan lämpöiset jo viileisiin syysaamuihin ja aamupäivän ulkoiluun :)

Malli: Kaikki OB, paidat More Grey 4/11 ja Pekka 4/08, housut High Jump 4/11 ja huppari muokattu alkuperäisesti jostakin OB:n kaavasta, alkuperäistä mallia tosin ei paljon ole jäljellä
Kangas: Superhero ja ritari hamstereista, mustavalkoraita, turkoosi ja lime Majapuu, jäätiikeri, turkoosi tähti, lime tähti ja lime pilvi Lasten taikamaa, apina Eurokangas, lime velour ja vetoketjut paikallisesta, resorit paikallisesta ja Majapuulta, colleget jemmoista

2 kommenttia: