Joulun alla sain viimein aikaiseksi maalata muutamia odottamassa olleita huonekaluja ja saada ne vihdoin käyttöön:) Näiden kahden alla olevan lisäksi maalasin myös lasten pienen pirttikaluston samalla valkoisella Helmi kalustemaalilla.
Tämä pöytä on äidin äidin peruja, alkuperäisesti tähän kuului myös taakse pystyyn pujotettava saranoilla avattava peili, mutta se on joutunut jossakin muutossa roskiin epäkäytännölisyyden ja peilin samean pinnan vuoksi. Pinta on hiottu, uria täytetty kitillä ja maalattu. Laatikkoon on lisätty vedin ja ovista poistettu upotetut vetimet, kolot täytetty ja lisätty nupit vetimiksi. Tulikin oikein kiva pieni kampauspöytä:)
Sain anopilta kaksi vanhaa tuolia, rungot ja istuimen päälliset kunnostuksen tarpeessa. Tämän tuolin runko hiottu, liimattu kasaan ja maalattu. Istuinosasta poistettu päällimmäinen kangas ja kiinnitetty uusi puuvillainen - verhoiksi ostetun pussilakanasetin tyynynliina - päällinen. Ja taas sai tuoli uuden elämän:) Toinen samanlainen tuoli odottelee vielä samaa käsittelyä, sen rungon kanssa on vain hieman enemmän työtä, kun koira on purrut palan pois yläkulmasta..
Tässä tulevan kampausnurkkaukseni, pöytä, tuoli ja korurasia valmiina. Vaatehuoneen remppa on vielä(kin) hiukan kesken, ylälistat saatiin paikalleen ennen joulua, mutta jalkalistat puuttuu edelleen. Samoin peilit ja verhot, ei ole vielä tullut "niitä oikeita" vastaan:)