sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Neulan alta: Mix and match väriterapia paitoja

Jo aiemmin valmistui ensimmäinen suora mix and match teemalla tehtyjä paitoja ja tässä olisi nyt toinen. Ensimmäinen koostui täysin pitkähihaisista paidoista, nyt mukana jo yksi t-paita. Jatkoa vielä tulossa niin pitkähihaisissa kuin t-paidoissakin.

Mallina kaikissa pitkähihaisissa jo moneen kertaan hyväksi havaittu OB:n More Grey. Pituutta saksittu niin paljon kuin kankaasta riitti, trikoot hankittu nimenomaan paitoja varten, kuosillisissa korkeutena 40-50cm. Pääntiellä ja hihansuissa saumurilla ommellut resorit. Jälleen käytännöllisyyssyistä resori kiinnitetty näin pääntielle, jotta joustaa mahdollisimman paljon ja hihansuihin, jotta pitää hihat paikallaan :)


Paitoja teen pääsääntöisesti isommalle pojalla, pienemmällä kun on isoveljen vanhoja - kaupan - paitoja iso läjä kaapissa. Pikkuveli halusi kuitenkin auttaa kuvauksissa ja huomasin samalla, että esimerkiksi tämä viidakkopaita on täysin sopivan kokoinen myös pienemmälle pojalle. Uskomattoman vähän kokoeroa näillä kavereilla! Isomman pojan pituus menee siinä, kun pienempi on hiukan pyöreämpi - tai siis normaali vartaloinen hoikkeliin isoveljeen verrattuna - .Voipi olla, että otan ja viskaan kohta menemään kaapista ne paljon pidetyt kaupan paidat ja saavat yhteisen paitapinon :)

Ihastuin tähän sateenkaari kankaaseen heti kun näin ensimmäisen siitä ommellun vaatteen. Pelkkä kankaan kuva ei innostanut, mutta vaatteena toimi loistavasti. Visiokin oli heti selvä, puna- ja sinipohjaista tähteä oli saatava hihoiksi. Tässä sitten ensimmäinen t-paita, jatkoa on jo tulossa, useampi leikottuna niin tällä mallilla kuin raglanilla. En oikein osaa päättää tykkäänkö t-paidassa enemmän tavallisesta vai raglan hiasta? Pitkähihaisissa raglan on voittamaton, varsinkin kun tykkään yhdistellä kankaita :)

Tämä kaksikko oli tänään niin vauhdikkaalla tuulella, ettei meinannut ehtiä kuvia räpsimään kun pitivät juoksukisoja olohuoneessa, joka sitten näkyy kuvien laadussa :D T-paita on pituudesta hiukan turhan reilu pienemmälle, mutta tarvittaessa tämänkin voi kyllä lainata isoveljen pinosta :)


Malli: Pitkähihaiset OB More Grey 4/11 98cm ja t-paita OB Pekka 4/08 98cm
Kankaat: Linna ja turkoosi kangashamstereista, turkoosi tähti Lasten Taikamaa, viidakko Bellapuu, lime tähti Tenavakulma, vihreä ja tumman sininen jemmoista, punainen ja sininen tähti sekä vihreä resori ja sateenkaari Royalkestot, sininen resori Eurokangas, punainen sekä turkoosit resorit paikallisesta

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Puikoilta: Pitsiä ja palmikkoa


Novitan alpakka langasta on jo aiemmin valmistunut kaarrokeneuletakki, jonka "jämistä" syntyi perusneuletakki ja vieläkin lankaa jäi jäljelle. Luonnon valkoista oli himpun vajaa kolme kerää, jotka halusivat ehdottomasti pipoksi ja huiviksi. Mutta riittääkö kolme kerää? Päätin neuloa ensiksi pipon ja katsoa sitten tilannetta.


Mallia pipolle ei ollut vaan lähdin vain neulomaan. Ensimmäisellä yrityskerralla silmukoita oli aivan liikaa ja tekele sai purkutuomion. Toisella kertaa silmukoita oli jo sopivasti, mutta muutamia kertoja purin kerroksen tai pari, jotta muodostuvasta kuviosta tuli mieluinen. Jokin visio oli jo etukäteen palmikoista, mutta lopullisen mallinsa pipo sai työn edetessä. Lopputulos on muuten hyvä, mutta ehkä yhden mallikerran olisi voinut vielä tehdä kuviota, jotta piposta olisi tullut mallia lörppä joka tuntuu sopivan parhaiten päähän jossa on paksulti hiuksia :) Pipoon kului noin puolitoista kerää lankaa.

Pipon jäljiltä lankaa oli siis reilun kerän verran jäljellä, varmaa oli ettei se tulisi riittämään. Olin pongannut Ravelrystä uuden huivi mallin, jota halusin päästä kokeilemaan. Pääsinkin hyvään alkuun, mutta sitten lanka loppui. Lankaa ei enää valmisteta, joten sitä ei ollut enää saatavilla kuin muutamassa verkkokaupassa. Tilasin yhden kerän ja kuvittelin sen riittävän. Odottelin malttamattomana kerää saapuvaksi. Viihdoin kerä saapui ja pääsin jatkamaan huomatakseni langan taas loppuvan kesken.. Ja eikun tilaamaan taas uusi kerä. Vielä kolmannenkin kerran lanka loppui kesken, mutta tässä vaiheessa huivista puuttui enää muutama kerros, jotka päädyin neulomaan Woolista. Eipä tuota onneksi ulkoreunassa erota edes alpakkalangasta :) Pikainen kylpy ja pingotukseen, lopputuloksena kaunis ja pehmoinen huivi :)

Malli: Pipo oma ja huivi Rosebud Ravelrystä
Lanka: Luonnon valkoinen Novitan Luxus Alpaca ja huivin ulkoreunassa hiukan valkoista Novitan Woolia

Neulan alta: Kisuja

Töihin menon jälkeen on aika käsitöiden tekemiseen vähentynyt paljon. Pääsääntöisesti vain viikonloppuisin ehdin suruuttamaan ompelukoneilla ja iltaisin puikot tai koukku heiluvat hetken TV:n katselun lomassa. Jotakin valmistakin on kuitenkin tullut ja nyt jopa hetki aikaa blogata :)

Olen auttamattoman koukussa Majapuun neuloksiin. Pehmeitä, kestäviä ja kauniita, mitä muuta voi toivoa? Myös tämä kissakangas oli heti ensi näkemällä haluan -listalla. Visio oli selkeä heti muuten mustasta paidasta, mutta jossa olisi vaaleanpunapohjaisesta kissaneuloksesta etukappale. Pituuden puolesta tarvitsin noin metrin pätkän, mutta mitä tekisin koko leveydellä? Onneksi äiti pelasti ja halusi ostaa puoliksi metrin pätkän :)


Näin syntyi perusraglan mallinen - sama malli kuin ruskeassa lohikäärme paidassa - mukava käyttöpaita. Pituutta oli aluksi niin paljon kuin metrin pätkästä tuli eli mallia mekko, mutta päivän käytön jälkeen saksin noin 20cm pois pituudesta. Nyt paita on juuri sellainen kuin halusinkin :)


Etukappale on neulosta, takakappale ja hihat mustaa collegea. Pääntiellä, helmassa ja hihansuissa mustaa resoria. Paita on ompelumerkkiä lukuunottamatta ommeltu kokonaan saumurilla, helppoa ja nopeaa :)


Omasta metrin puolikkaastani riitti kangasta myös ruttu pipoon. Näin yhdessä aivan liikaa vaaleanpunaista, mutta musta takin kanssa kenties? :)

Malli: Raglanpaita Joka tyypin kaavakirja 1 ja pipo oma
Kangas: Kissaneulos Majapuu, musta college ja resori paikallisesta


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Neulan alta: Pöksyjä pojalle

Paitojen tehtailun lomassa huomasin, että myös housuista oli pahasti jäämässä lahkeet lyhyiksi. Oli siis ryhdyttävä myös housujen tekoon :)

Olin hamstrannut kaappiin jo valmiiksi joitakin kankaita, ajatuksissa juurikin housuja. Limen ja turkoosin collegen kohdalla meinasi käydä hassusti, kankaat oli ostettu yli puoli vuotta sitten ja puoli metriä kangasta alkoi jo olla aika nafti mitta mikäli housuja olisi tarkoitus käyttää pidempään. Onneksi kangasta oli leikattu reilulla kädellä, ylimääreiset sentit ja resorit pelastivat :) Kaikkien housujen lahkeisiin laitoin reilun mittaiset resorit, pysyvät paremmin paikallaan ja helpottaa talvella haalarin sekä kenkien pukemista.

Harmaat housut collegesta, joka kierrätetty aikuisen housuista. Sivusauma hyödynnetty, kuminauha vyötärölle ja tumman harmaat resorit lahkeisiin. Eteen vielä silityskuvana numero neljä ja valmista. Numero tuntui olevan mieluinen, sitä piti saada esitellä erikseen :)

Raidalliset housut joustofroteesta. En oikein tiedä mitä mieltä olen näistä valmiina, visio tuli vauva-ajan housuista, mutta en tiedä tykkäänkö kuitenkaan enää näin isolla lapsella. Noh, pirteät ovat ainakin :) Vyötäröllä kuminauha ja lahkeissa mustat resorit.


Limet housut collegesta, mukavasti natsaa resorin ja collegen värit näissä sekä turkooseissa housuissa. Paikallisessa kangaskaupassa on myynnissä saman valmistajan resoreita ja collegea samoilla värikartoilla :) Lisätty päälle taskut, isompi poika on nyt siinä iässä, että taskut ovat se juttu. Taskuihin on kiva laittaa kaikenlaista pientä tai sitten vain kävellä kädet taskuissa :) Taskuissa piristeenä pala tähtinauhaa ja oma ompelumerkki. Vyötäröllä kuminauha resorikujassa - college riitti juuri ja juuri näin reilumman mittaisiin housuihin, jotta on mahdollisimman pitkä käyttöaika - ja lahkeissa resorit.

 Samanlaiset housut kuin limet, turkoosina versiona tähtinauhaa myöten.

Vihreät housut velourista. Ihanan pehmoista ja joustavaa retrovelouria :) Vyötäröllä kuminauha ja lahkeissa vihreää resoria. Kaverilla oli taas hyvin vakava ote kuvaamiseen, mutta hämmästyttävästi jaksoi 2,5v poseerata ja kääntyilllä käskystä. Yhtään ei häirinnyt edes ympärillä juokseva pikkuveli :)


Malli: Harmaat college ja raidalliset joustofrotee housut Saimit OB 1/09, limet ja turkoosit college sekä vihreät velour housut High Jump OB 4/11
Kangas: Harmaa college kierrätettyä, raidallinen joustofrotee Marakattimarssi, vihreä velour Pompula, vihreä resori ja tähtinauhat Sampsukasta. Lime ja turkoosi college sekä tumman harmaa, musta, lime ja turkoosi resori paikallisesta. Kuminauhat ja silitettävä numero jemmoista.