Jo aiemmin valmistui ensimmäinen suora mix and match teemalla tehtyjä paitoja ja tässä olisi nyt toinen. Ensimmäinen koostui täysin pitkähihaisista paidoista, nyt mukana jo yksi t-paita. Jatkoa vielä tulossa niin pitkähihaisissa kuin t-paidoissakin.
Mallina kaikissa pitkähihaisissa jo moneen kertaan hyväksi havaittu OB:n More Grey. Pituutta saksittu niin paljon kuin kankaasta riitti, trikoot hankittu nimenomaan paitoja varten, kuosillisissa korkeutena 40-50cm. Pääntiellä ja hihansuissa saumurilla ommellut resorit. Jälleen käytännöllisyyssyistä resori kiinnitetty näin pääntielle, jotta joustaa mahdollisimman paljon ja hihansuihin, jotta pitää hihat paikallaan :)
Paitoja teen pääsääntöisesti isommalle pojalla, pienemmällä kun on isoveljen vanhoja - kaupan - paitoja iso läjä kaapissa. Pikkuveli halusi kuitenkin auttaa kuvauksissa ja huomasin samalla, että esimerkiksi tämä viidakkopaita on täysin sopivan kokoinen myös pienemmälle pojalle. Uskomattoman vähän kokoeroa näillä kavereilla! Isomman pojan pituus menee siinä, kun pienempi on hiukan pyöreämpi - tai siis normaali vartaloinen hoikkeliin isoveljeen verrattuna - .Voipi olla, että otan ja viskaan kohta menemään kaapista ne paljon pidetyt kaupan paidat ja saavat yhteisen paitapinon :)
Ihastuin tähän sateenkaari kankaaseen heti kun näin ensimmäisen siitä ommellun vaatteen. Pelkkä kankaan kuva ei innostanut, mutta vaatteena toimi loistavasti. Visiokin oli heti selvä, puna- ja sinipohjaista tähteä oli saatava hihoiksi. Tässä sitten ensimmäinen t-paita, jatkoa on jo tulossa, useampi leikottuna niin tällä mallilla kuin raglanilla. En oikein osaa päättää tykkäänkö t-paidassa enemmän tavallisesta vai raglan hiasta? Pitkähihaisissa raglan on voittamaton, varsinkin kun tykkään yhdistellä kankaita :)
Tämä kaksikko oli tänään niin vauhdikkaalla tuulella, ettei meinannut ehtiä kuvia räpsimään kun pitivät juoksukisoja olohuoneessa, joka sitten näkyy kuvien laadussa :D T-paita on pituudesta hiukan turhan reilu pienemmälle, mutta tarvittaessa tämänkin voi kyllä lainata isoveljen pinosta :)
Malli: Pitkähihaiset OB More Grey 4/11 98cm ja t-paita OB Pekka 4/08 98cm
Kankaat: Linna ja turkoosi kangashamstereista, turkoosi tähti Lasten Taikamaa, viidakko Bellapuu, lime tähti Tenavakulma, vihreä ja tumman sininen jemmoista, punainen ja sininen tähti sekä vihreä resori ja sateenkaari Royalkestot, sininen resori Eurokangas, punainen sekä turkoosit resorit paikallisesta
Ihania paitoja :)
VastaaPoistaAnna mennä ja viskaa menemään ne kaupan vaatteet. niin miekin tein ja ei harmita. Esikko aikanaan sai lahjoituksena ja lahjuksina aivan älyttömät määrät. Kumma kun tämä äiteekin niitä vielä lisää teki. Varasto oli piukassa esikolle pieneksi jäänyttä, tänään kuskasin viimeisen laatikon pois. Nyt vain sukat, sukkikset, kengät ja ulkovaatteet on kaupan. Vaatetan siis lähes kokonaan lapset. Tytöt myös tykkää käydä kaapilla valitsemassa kankaita ja tänäänkin ilmoitettiin, että huomenna päiväkotiin punahilkkaa :) Tietää taas mitä illan tekee.
Oho...tulipas pitkä sepostus...
Kyllä tässä taitaa käydä niin, että ne kaupan vaatteet saa poistua kaapista. Ei sitä halua toisellekaan pukea kaupan vaatteita, kun isommalla on itse tehtyä päällä. Varsinkin kun nuo itse tehdyt tuppaa olemaan pirteämmän näköisiä :)
PoistaIhanan pirteitä paitoja! Minäkin tykkään enempi raglanhihoista, sopii meidän hoikille lapsille paremmin ja tosiaan kankaita yhdistellessä tuo kivan ilmeen! :)
VastaaPoistaKiitos :) Kyllä nuo raglanit vetää voiton tavallisista hioista, istuu paremmin.
PoistaHienoja paitoja!
VastaaPoistaMun blogissa on sulle pieni Haaste ;)