sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Haasteeseen vastaus

Sain haasteen Heidiltä NeaNoa -blogista, kiitos:) Kuvina jo aiemminkin blogissa esiintyneitä lemppari töitäni. Valittu pikaisesti 11 blogia haastettavaksi, toivottavasti ei tullut kovin monelle uudestaan samaa haastetta:)



Haasteen säännöt

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 



11 asiaa minusta
  1. Lempielokuvani on Taru sormusten herrasta trilogia.
  2. Rakastan Kaari Utrion historiallisia romaaneja.
  3. Seuraava huonekaluprojekti olisi rakentaa tumma, korkea ja monilokeroinen tv-taso.
  4. Olen jonkinasteinen nörtti, osaan mm. kasata koneen osista ja koodata nettisivut.
  5. Työskentelen prosessiasiantuntijana.
  6. Pienemmän pojan nimen valintaan vaikutti paljon eräs Nightwish yhtyeen jäsenistä
  7. Kaikkien perheenjäsentemme nimet alkavat M-kirjaimella, samoin kuin minun ja mieheni sisarustenkin.
  8. Tällä hetkellä haaveilen uudesta ompelukoneesta ja punaisista Dr Martensin maihareista.
  9. Olen horoskoopiltani skorpioni.
  10. Pidän vampyyri elokuvista ja kirjoista.
  11. Vihaan aikaisia aamuherätyksiä, työaamuina säästän aikaan syömällä aamupalan ajaessani  - tunnin ajomatkaa - töihin.
Vastaukset Heidin 11:sta kysymykseen
 
1. Milloin ja Miksi aloitit käsityöharrastuksen?
- Olen harrastanut käsitöitä aina, niin pitkään kuin vain muistan. Äitini tekee paljon käsitöitä ja sieltä se käsityökärpänen on minuunkin iskenyt jo pienenä. Välissä meni vuosia, jolloin tein satunnaisesti käsitöitä, mutta jäädessäni kotiin esikoisen kanssa aloin neuloa päivittäin ja viime syksynä aloin myös ommella päivittäin. Ensin siis täyttyivät lankavarastot ja sitten kangasvarastot:) Töihin paluun jälkeen aikaa on ollut rajallisemmin käsitöihin käytettäväksi, mutta en osaisi olla tekemättä käsitöitä ollenkaan:)

2. Millä ompelet? Siis millä koneella/koneilla?:)
- Ompelukoneena on äidin vanha Pfaff, ikää koneella on samaa luokkaa kuin minulla, mutta palvelee hienosti vieläkin. Minun luonani kone on asustanut reilut kuusi vuotta. Saumurina palvelee, viime vuoden lopulla hankalaksi heittäytyneen vanhan saumurin tilalle, hankkimani Elna. 

3. Mitä on paininjalan alla ja/tai puikoilla ja/tai koukulla juuri nyt? ?
- Vaikka ja mitä:D Paljon on keskeneräisiä, paininjalan alle pääsyä odottaa poikien tuulitakit, läjä puolivalmiita paitoja, miehelle verkkarit, tähtipipoja.. Ompeluhuoneen korissa on iso kasa valmiiksi leikottuja töitä, kunhan vain ehtisi ompelemaan, Puikoillakin on kesken itselle mohair paita ja pojille lapaset. Ja itseasiassa sohvan vuodevaatelaatikossa on vieläkin kesken viime tai jo toissa kesänä aloitettu putkikassi, hups:)

4. Mitä on seuraavana to-do-listalla?
- Jo valmiiksi leikatuista vaatteista kiireellisimpiä ovat poikien tuulitakit ja paidat. Kunhan nämä pakolliset on saatu alta pois, voisi tehdä itselle muutaman tunikan/mekon kesäksi ja hupparin Majapuun neuloksista.

5. Mistä saat Inspiraation käsitöihisi?
- Tarve, kiva kangas tai lanka, netistä tai mainoksista bongattu kuva. Inspiraatio voi tulla ihan mistä vaan, vaikka ulkona nähdystä kivestä:)

6. Mikä on onnistunein ompeluksesi/käsityösi IKINÄ?
- Kaikissa töissä on aina jotakin, minkä tekisi toisin kun työtä valmiina tarkastelee. Onnistuneimmasta päästä taitavat kuitenkin olla poikien fleece haalarit viime syksyltä, niissä yhdistyy kiva lopputulos ja käyttö, haalarit ovat olleet kovassa käytössä:)

7. Harrastatko jotain muuta käsitöiden lisäksi/vastapainoksi?
- Lisää käsitöitä:D Tykkään kunnostaa huonekaluja ja tehdä pientä pintaremonttia kotona. Ja kyllähän tuota telkkariakin tulee katseltua neuloessa ja kankaita leikellessä:) Kun aikaa löytyy on myös kiva pelata tietokone- tai konsolipelejä miehen kanssa tai tarttua kirjaan.

8. Mikä on lempimateriaalisi käsitöissä ?
- Tällä hetkellä kankaat ja erityisesti trikoot sekä neulokset (Majapuun). 

9. Lempikangaskauppasi ja Käsityötarvikekauppasi? (voit mainita useita;)
- Paikallinen kangaskauppa Kankainen, jossa kankaiden lisäksi nappia, nauhaa, vetoketjua.. Majapuun verkkokauppa, josta tulee vahdittua aina kun uusia neuloksia tulee myyntiin:) Trikoiden osalta Royaltuote ja Royalkestot.
'
10. Oletko saanut koulutusta tai opetusta käsitöihin/ompeluun?
- Äidin opit, peruskoulu ja muutama kuukausi ammattikoulun pukuompelija linjalla. Muuten itse oppinut nettiä tutkimalla ja tekemällä.

11. Kuinka usein teet käsitöitä?
- Lähes päivittäin jotakin, harvemmin on niitä päiviä etteikö tulisi edes muutamaa puikollista neulottua. Ompelu keskittyy lähinnä viikonloppuihin ja vapaapäiviin, neulottua tai virkattua tulee iltaisin telkkaria katsellessa.


11 kysymystä haastetuille

  1. Koska ompelit/neuloit ensimmäisen kerran?
  2. Ensimmäinen ompelemasi ja/tai neulomasi vaate?
  3. Kaunein kangas?
  4. Harrastatko muita käsitöitä ompelemisen lisäksi?
  5. Kuinka usein ja paljon ostat kankaita tai muita käsityötarvikkeita?
  6. Minkä värisiä tai sävyisiä kankaita/lankoja/käsityötarvikkeita omistat eniten?
  7. Kerralla alusta loppuun vai useita projekteja samanaikaisesti?
  8. Onko sinulla käsityörintamalla se joku unelma projekti, jonka haluaisit toteuttaa, mutta joka on jäänyt toteuttamatta? Miksi et ole toteuttanut sitä?
  9. Onko kukaan koskaan halunnut ostaa päälläsi/lapsesi päällä olleen vaatteen? Jos joku haluaisi, myisitkö?
  10. Mikäli et voisi harrastaa käsitöitä, mitä todennäköisesti harrastaisit?
  11. Saumuri vai ompelukone? Puikot vai koukku? Vasara vai pensseli? Vispilä vai tiskiharja? Lyijykynä vai tussi?


Haastamani blogit:






2 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! Olen tämän kerran jo tehnyt, joten en laita eteenpäin, mutta vastaan jossain vaiheessa blogissani kysymyksiisi kuitenkin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta! Täytyy vastailla alkavalla viikolla, muutama muukin haaste odottamassa :)

    VastaaPoista