keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Neulan alta: Sydänmekkonen























Malli: Moda (lisään myöhemmin tiedon mikä numero) muokattuna
Kangas: kierrätetty

Huomasin viime keväänä Facebook kirpparilla ilmoituksen, jossa tarjottiin muovikassilta kierrätys retrokankaita 2 eurolla. Oikeasti , 2 eurolla!:D Ne ilmoitin heti olevani halukas ostamaan kassillisen. Kassista löytyi sitten nämä ihanat punaiset valko sydämmelliset verhot ja tiesin heti, että näistä tulee mekko. Mutta millainen mekko? Pitkän aikaa etsin sitä oikeaa mallia, kunnes näin tämän mallin Modassa. Istuva yläosa ja leveä helma, joka ei vaadi kangasta laskeutumaan vartalon myötäisesti. Mallin mekko oli kokonaan vuoritettu, mutta minun mekossani on vain yläosassa vuori, sekin kierrätettynä vanhasta valkoisesta lakanasta. Rinnan ympäryksen mukaan jouduin valitsemaan koon 44, jostain syystä kuitenkin ylös taakse tuli iso pussitus ja eteenkin pieni, Jouduin siksi muokkaamaan jo melkein valmista mekkoa niin, että eteen tuli keskelle pieni muotolaskos ja taakse kummallekin puolelle isot muotolaskokset. Tämän jälkeen mekko istuikin lähes täydellisesti. Muutamassa kohtaa ei ompelujälki ole moitteetonta, mutta nämä kohdat ovat sisäpuolella, en vain enää jaksanut tapella ja purkaa, joten luovutin kuin ei virheet näy kuitenkaan ulkopuolelle. Mekko valmistui syyskuussa ja on kaiken kaikkiaan todella ihana! Toisesta verhosta ei mennyt kuin pieni pala, joten tästä saisi vielä ainakin hameen, kunhan löydän taas sen oikean mallin:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti