Kuvailtiin pikkusiskon kanssa samalla muutama jo aikaa sitten valmistunut neulejuttu, kun kuvailtiin uusia ompeluksia. Tälläisiä on ollut hyllyssä valmistuneena odottamassa siirtymistä käyttäjälleen:
Lanka: Novita Ticotico musta (reilu kerä)
Ystävälle valmistui jo alkukesästä syntymäpäivälahjaksi miniversio revontuli huivista. Ensin huivi odotteli lankojen päättelyä ja pingoitusta muutaman kuukauden ja nyt vielä kuvausta saman verran. Ystävän synttäritkin oli tosiaan jo silloin alkukesästä, mutta ei päästy sinne pienemmän pojan sairastaessa. Ollaan kyllä nähty tässä välissäkin, mutta huivi on vain aina unohtunut. Josko sunnuntaina muistaisi luovuttaa huivin, samalla kun ystävä tulee juhlimaan nuorimmaisen, kummipoikansa, synttäreitä:)
Malli: perussukka
Lanka: sekalaista Novitan seiskaveikkaa
Anopille paleleviin jalkoihin vanhaan vetoiseen taloon jämistä neulotut kirjoneuleraitaiset sukat. Jo alkuvuodesta neuloin toisen sukan, toinen oli keskeneräisenä puikoilla syyskuun asti, jolloin päätin tehdä sukat valmiiksi saadakseni puikot vapaiksi. Näistä tuli yllättävän kivan väriset, pikkusiskokin oranssin rakastajana himoitsi näitä:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti