keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Neulan alta: Viimeiset lohikäärmeet poikien huppareissa

Malli: Naali OB 4/10
Kangas: Lohikäärmeneulos Majapuu, punainen trikoo kaapin kätköistä, musta college ja resori paikallisesta

Tässä ovat nyt sitten lohikäärmeneuloksen viimeiset palat, yhtään kokonaista lohikäärmettä ei enää jäänyt jäljelle, nyyh. Olisi vaan pitänyt raaskia ostaa heti kättelyssä se 2m, niin olisi voinut jemmata puolet tuonne kaappiin tulevaisuuden varalle, pöh. Saivat nyt pojatkin kuitenkin oman osuutensa kankaasta huppareiden muodossa.

Malli OB:sta ja pituutta taas lisätty hihoihin ja helmaan. Helmasta tuli juuri niin pitkä kun kankaasta järkevästi sai, toinen on hiukan pidempi ja toisen hupparin etukappaleessa ei lohikäärmet ole aivan keskitettynä kun kangasta oli jo niin naftisti. Huppua muokattua sen verran, että mallissa ollut erillenen keskikappale on sisällytetty sivukappaleisiin, joihin on samalla lisätty hiven korkeutta sekä leveyttä. Hihoissa pitkät resorit - kaksinkerroin taitettuina, ylhäällä olevassa pelkässä huppari kuvassa toisessa hupparissa suorana - jotta käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä. Helman resorin oli tarkoitus olla tuplasti pidempi, mutta resoria loppui kesken ja halusin välttämättä saada hupparit valmiiksi viime yönä. Vaihdan sitten resorin pidempään jos näyttä pituus alkavan loppua, ainakaan hetkeen sitä ongelmaa ei näyttäisi olevan:D Huppu vuoritettu kaapin kätköistä löytyneellä punaisella trikoolla lohikäärmeteeman mukaisesti. Näiden hupparien kanssa tuntui olevan toisena teemana, että kaikki riittää juuri ja juuri: lohikäärmeneulos, resori ja trikoo, ainoastaan collegea jäi vielä pieni palanen:)


Koko kummassakin hupparissa 98cm, alkaa pikku hiljaa tuntua siltä että täällä asuu kaksoset:D Kerran on jo kaupassakin kysytty onko nämä kaksoset, vaikka omaan silmään tuo ikäero kyllä näkyy selvästi:) Vaatekoko on aikalailla sama; isompi on hiukan pidempi ja myös jalat ja kädet ovat pidemmät, mutta pienempi on taas muuten rotevampi rimpulaan isoveljeensä verrattuna. Tuntuu aina niin tyhmältä tehdä vaatteita, jotka menevät vain hetken varsinkaan näin ihanista kankaista, joten teen sitten aina ihan reilun kokoisia:)

Isommasta pojasta on kehittymässä pieni miesmallin alku:D Kysyin laitetaanko huppari päälle ja otetaan kuvia: "Jooo!":D Kuvia ottaessa ei naureskele niinkuin pienempi poikanen vaan poseeraa vakavan keskittyneenä. Ja vain muutama viikko sitten sai lahjoa keksillä kuvattavaksi:)

3 kommenttia:

  1. Suloiset "kaksoset". Mikäs heiän ikäero onkaan? Meillä on lasten vaatekoot nyt 74 ja 86, ikäeroa 1,5 v :D saa nähdä koska tuo pikkuveli menee siskosta ohi. Enää ei oikeastaan voi tehdä silleen, että aattelis et tuo toinen käyttää sitä vuoden päästä -meiningillä.

    VastaaPoista
  2. Pojilla on ikäeroa 1v 1kk, isompi 2v 3kk ja pienempi kohta 1v 2kk. Isompi käyttää pääsääntöisesti kokoa 92cm, mutta valmis housuissa ei meinaa lahkeen pituus riittää. Pienempi pääsääntöisesti taas kokoa 86cm, mutta osa valmis paidoista on aika piukeita. Kummatkin pojat on ollu syntymästään asti pitkää sorttia, toinen vaan hoikkaa ja toinen rotevampaa. Juu, ei meilläkään voi ajatella niin että isoveljen vaatteet jäis myöhemmin pienemmälle, nyt jo lainailen jotain isomman hyllyltä jos pienemmällä on kaikki pyykissä ja hyvin sopii:) Muutenkaan tuolla pienemmällä ei ole niin paljoa vaatetta kun en viitti ostaa tai ommella sitä kokoa mikä on jäämässä juuri isommalle pieneksi. Tarvis oikein ottaa ja käydä kaikki vaatteet läpi ja siirtää niitä pienemmälle, siellä vaan on semmosia vaatteita mitä tuo isompi ei katso hyvällä jos pikkuveljen päälle puetaan, kun ne on hänen vaatteita:D Pääsääntöisesti ompelen ite kokoa 98cm noille, kun ei kumpikaan niihin enää huku:)

    VastaaPoista