Malli: Saimi OB 1/09
Kangas: Vanhoja college housuja, resorit paikallisesta ja kuviot omista jemmoista
Yökkäripulan vähennettyä huomasin, että seuraavaksi olisi pulaa housuista. Ihan peruskotihousuista, isommalla alkaa jäämään lahkeet lyhyiksi. Jatkaen samaa teemaa vanhojen varastojen tyhjentämisestä tartuin pinkkaan hamstraamiani vanhoja collegehousuja. Olen ilmoittanut äidille ettei mitään vaatteita saa heittää roskiin eikä mielellään lahjoittaa eteenpäinkään, kun niissä vaatteissa saattaa olla hyvää materiaalia kierrätysompeluun. Olen sitten saanut vanhoja pikkusisaruksilleni pieneksi jääneitä, jostakin rikkinäisiä tai muuten vain tarpeettomia vaatteita.
Aloittaen vasemmalta kuvan housut ovat alunperin: 170cm, XXL ja 150cm. Vasemmanpuolimmaisissa oli reidet kuluneet ja keskimmäisissä haara rikki, muuten hyvässä kunnossa olevaa tukevaa collegea. Kaikissa housuissa hyödynnetty sivusaumat, sinisissä oli valkoiset tereet. Kaikissa mallina on Saimi 98cm, yläosaa ja lahkeita jatkettu jotta on kasvuvaraa, resorit pitävät kuitenkin lahkeet pois jalan alta. Lahkeita kavennettu taas alhaalta, mallissa on todella leveät lahkeet ja ne on hankalat tunkea ulos lähtiessä sukkiin etteivät nouse polviin haalaria pukiessa.

Halusin housuihin jotakin mikä kiinnittää huomion, ajatus yksivärisistä housuista tuntui tylsältä. Päädyin leikkimään resoreiden väreillä sekä laatikon pohjalta löytyneillä numeroilla ja kirjaimilla. Numerot ovat silitettäviä, hieman sain arpoa millä kuumuudella ja kuinka kauan silitetään kun ei mitään muistikuvaa mistä ja milloin nämä ovat tulleet, vanhoja ovat kuitekin. Suhteellisen hyvin sain irtoamaan paperista, punaiseen jäi pieni pala paperia kiinni. Mielenkiinnolla odotan ensimmäistä pesua, miten kuville käy koneessa.. Kirjain on kiinni ommeltava, senkin takana tuntui olevan jonkinlainen liimapinta, mutta en saanut sitä sulamaan silitysraudalla, enkä uskaltanut enää yrittää etten tuhoa kuvaa.
Aivan huippuja housuja!!!Nuo numerot ja kirjaimet tekee kyllä paljon!
VastaaPoista