sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Neulan alta: Velour tunika ja leggari kokeilu, liian suurta ja liian pientä

Malli: Tunikassa jälleen  kerran pohjalla trikootunika OB 5/07 reippaalla kädellä muokattuna, leggarit Treviso OB 2/11
Kangas: Tunikan punainen velour Pompula ja leggareiden trikoo kaapin kätköistä

Sain vision tästä tunikasta jo pojan tonttuhaalaria leikatessa, toteutus olikin jotain muuta.. Mittalin kaavaa sillä ajatuksella ettei velour paljoa jousta, noh kylläpä se vain jousti eli tunikasta tuli säkki. Pääntie oli liian iso, loppu roikkuin muodottomana ja kainalossa kangas oli kasalla. Koitin ommella hiukan sisään sivusaumoista, mutta oli senkin jälkeen aivan liian iso. Uutta tunikaa en olisi saanut paloista leikattua, kun pääntie oli niin iso ja paitaa en halunnut. Lopulta päädyin tekemään eteen kaksi saumaa ja taakse yhden, jolla kavensin tunikaa kymmenisen senttiä. Nyt tunika alkoi istua, mutta malli kärsi paljon ja saumatkin tuntuvat jos alla ei ole paitaa. Pääntien kanttauksenkin tein useampaan otteeseen, sen opin ainakin etten ikinä enää kanttaa velourilla! Kaippa tätä joskus tulee käytettyä, jouluna ainakin. Ostoslistalla on kuitenkin lisää tätä ihanaa velouria uutta tunikaa varten :)


Näiden leggareiden kanssa taas kävi päinvastoin, en ottanut huomioon kankaan joustamattomuutta ja näistä tuli liian pienet. Kangas on kyllä jonkinsortin trikoota, liukasta ja vain hiukan joustavaa. Saksin sitten sivuista auki ja lisäsin muutaman sentin kaitaleet sivuihin, jonka jälkeen olivat sopivat. Lahkeensuu ei olisi kaivannut levennystä, on nyt leveämpi kuin oikeasti kuuluisi olla, mutta toisaalta sopii näihin sellaisenakin. Kangasta oli pituuden puolesta sen verran naftisti, että lisäsin myös ylös kaitaleen. On niin ärsyttävää nostella kokoajan huosuja, joissa on liian lyhyt yläosa:) Mukavat näistä kuitenkin tuli, kotikäyttöön näitä olinkin tekemässä, joten parit ylimääräiset saumat ei haittaa. Kerrankin tuli testattua uusi kaava kankaalla joka ei harmita jos menee pilalle:)


1 kommentti:

  1. Joskus sitä vaan menee hommat vähän pieleen :) Ja tosiaan on hyvä testata ainakin itselle tehdyt vaatteet ensin jollain halpisankaalla, niin ei harmita.

    VastaaPoista